N?in? vuoden harmaina hetkin?
tunnen oloni entiseksi,
kuin joskus mieless?ni takaa vuosien,
takaa tuhannen syksyn ja talven.
Ja yh? sama lohduton
talvitaivas on yll?ni.
Yh? tunnen hengityksen,
vanhan mets?n havinan.
Ihmislihan sy?vereiss?
kytee ikuinen ahdistus,
ja miss? en ole yksin,
miss? hengitt?? ihminen
on kaikki saastunut,
kaikki palanut
Jumalan rakkaudesta
ainoaan ?p?r?poikaansa.
Kylm? talventuuli hyyt??
veren kristittyjen suonissa,
ja pelko j?yt?? syvemm?ll?
ihmislihan suojissa.
Ja pian on hautajaisy?,
vanhan ja verisen tavan noituma.
Niin hekin saavat tiet??,
tuntea muistoni julman loiston.
