Kristus kuuluu historiaan,
ei nykyaikaan, -paikkaan,
t?nne Pohjolaan,
kristittyjen hautaan,
julmaan, ajattomaan.
Istuin rannan tuntumassa
y?n sineen hukkuen,
kalmankalpeassa loisteessa,
yh? ajatukseni kuolemaa tutkien.
Takanani vanhan tammen oksa narahtaa,
y?tuulen sylkiess? sen painoa surkeaa.
Ja p??st? tuntien aamunkoitto kavahtaa
hirteen vedetyn kristityn kuolemaa.
Kylmyys odotti n?lk??ns?,
saaden hetken hurmion.
Ihmislihan kuolonkankeus
toi sen luokse nautinnon,
riist?ess??n, raataessaan
el?m?n ulos ihmisest?...
Ry?st?ess??n, raiskatessaan
vei liekin, toivon el?m?st?.
Talven my?t? tuon uuden kylmyyden
joka vihaa ja vainoaa.
Kylmyys perinn?st? Helvetin,
joka raivaa ja raivoaa.
Suunnattoman inhon uumenista,
nousee Pimeys julmuuteen.
Silti odotin aamun saapumista
ja syljin heid?n kasvoilleen.
